Onnellisuuden infrastruktuuri

JKMM tavoittelee merkityksellistä arkkitehtuuria ja muotoilua onnellisen tulevaisuuden puolesta.

Suomi on maailman onnellisin maa*, mutta mistä tämä onnellisuus kumpuaa?

Perinteisesti yhteiskuntia rakennetaan talous ja teknologia edellä, vaikka niillä luodaan vain perustasoa. Kukoistaakseen yhteiskunnan täytyy tähdätä korkeammalle, ottaa lähtökohdiksi kulttuurin, tiedon ja hyvinvoinnin. Korkeimmalla tasolla tavoitteena pitäisi olla onnellisuus. Kun suunnittelemme kestävää yhteiskuntaa, tämä on päämääränämme.

Arkkitehdeilla ja muotoilijoilla on ollut merkittävä rooli onnellisuuden infrastruktuurin luomisessa Suomessa. Me JKMM Arkkitehdeilla olemme olleet mukana rakentamassa suomalaista onnellisuutta jo lähes 25 vuoden ajan.

*YK: n ja WEF: n mukaan 

Onnellisuus >
Kulttuuri +
Tieto +
Hyvinvointi

Tarina lyhyesti

JKMM sai alkunsa vuonna 1998 Turun pääkirjaston kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voitosta. Lukuisten kilpailuvoittojen myötä toimistosta on kasvanut kansainvälisesti arvostettu, yksi Suomen johtavista arkkitehtitoimistoista, joka työllistää lähes 100 suunnittelijaa.

Kokonaisvaltainen suunnittelu

Haluamme tuoda yhteen projektiemme sidosryhmät, kuten käyttäjät ja asiakkaat, kaavoittajat ja viranomaiset sekä sijoittajat, työskentelemään kohti yhteistä visiota.

Meille lopputuloksen laatu on tärkein. Se mitataan jokaisena kokemuksena aina tilaan astuttaessa – miten tilat avautuvat ja puhuttelevat, millainen tunnelma niissä on, mille ne tuntuvat ja kuulostavat, ja millaisia muistojälkiä ne jättävät jälkeensä. Pidämme langat käsissämme jokaisessa yksityiskohdassa aina valaistuksesta akustiikkaan ja teknisestä suunnittelusta maisemasuunnitteluun.

Meille kestävän laadun edellytys on kokonaisvaltainen suunnittelu, jossa yhdistyy arkkitehtuuri, sisustusarkkitehtuuri, kaupunkisuunnittelu, kalustemuotoilu, grafiikka ja taide.

Arkkitehtuuri

Suunnittelemme rakennuksia, jotka tukevat solidaarisuutta ja avointa yhteiskuntaa; rakennuksia, joissa on paneuduttu olennaiseen ja oivallettu yksinkertaiset ratkaisut monimutkaisiin haasteisiin. Vaalimme kädentaitoja ja erityisosaamista materiaaleissa ja detaljeissa. Arkkitehtuurissamme empatia yhdistyy huolenpitoon rakennusprosessin hallinasta sekä rakennuksen laadusta.

Sisustusarkkitehtuuri

Olemme alusta asti suunnitelleet tilakokonaisuuksia ja konsepteja osana arkkitehtuuria. JKMM Interiors -tiimillä on erityinen asemansa osana kokonaisvaltaista suunnittelua. Laajalti tunnustettua erityisosaamistamme ovat monitila- ja työympäristöt, oppimisympäristöt sekä kulttuuri- ja julkitilat, joita toteutamme myös itsenäisinä sisustuskohteina. Kaikkia töitämme yhdistää korkea laatu, asiakaslähtöisyys, ajattomat ratkaisut sekä syvä ymmärrys arkkitehtuurista.

Kaupunkisuunnittelu

Projektimme käynnistyvät usein ison mittakaavan aluekehittämisestä ja toiminnallisten konseptien luomisesta. Omaamme syvän ymmärryksen kaavoituksesta ja rakennushistoriasta. Taidamme uuden rakentamisen sovittamisen olemassa olevaan rakennuskantaan kiinnostavasti ja kunnioittavasti. Haluamme innovoida ja edistää hyvinvoivaa ja kestävää kaupunkiympäristöä, joka vastaa yhteisöjen tarpeisiin.

Kalustemuotoilu

Kunnioitamme työssämme kansainvälisesti tunnustettua suomalaista kalustesuunnittelun perinnettä. Arkkitehtiemme ja sisustusarkkitehtiemme saumaton yhteistyö mahdollistaa rakenteisiin taitavasti integroidut kiintokalusteratkaisut ja ennen kaikkea eheät tilakokemukset.

Grafiikka

Graafinen suunnittelu tukee arkkitehtuuria ja ohjaa tilakokemusta hienovaraisesti. Muotoilijoidemme innovatiivinen työnjälki vahvistaa tilojen identiteettiä ja orientoitavuutta. Käytämme apunamme myös lahjakkaita graafisia suunnittelijoita, ja juuri nyt luet meille suunniteltua fonttia, JKMM Groteskia.

Taide

Olemme ylpeitä siitä, että töistämme on vaikea erottaa, missä arkkitehtuuri, sisustus ja taide alkavat ja loppuvat. Taide voi olla itsenäinen voimakas teos tai rakenteellinen kiinteä osa tilakokonaisuutta; sen julkisivuja, alakattoja, akustiikkaa tai valaistusta. Koordinoimme ja kuratoimme suunnitelmiimme nivoutuvan taiteen.

Suunnitteluperiaatteet

Luontosuhde 

Luonto ympäröi meitä. Helsingin keskustasta pääsee vartissa saariston ja metsien rauhaan. Luontoäidin luomat muodot inspiroivat meitä suunnittelussamme.

Inhimillisyys 

Arkkitehtuurin pitää aina ottaa ihminen huomioon. Rakennuksissamme on inhimillinen mittakaava ja ne on tehty ihmiselle. Empatiaa ja inhimillisyyttä tarvitaan rakentaaksemme kestävää ja onnellista yhteiskuntaa.

Olennaisuus

Suunnittelu ei ole vain pintaa, vaan siitä välittyy koko projektin oleellinen idea. Arkkitehdin tehtävä on määritellä ja löytää se, mikä on kaikkein olennaisinta. Olemme luoneet satoja erilaisia konsepteja, joten me tiedämme, mitä tuo tehtävä vaatii.

Vähemmän puhetta

Maailmassa on puhujia ja tekijöitä. Me keskitymme tekemiseen ja korkealaatuiseen lopputulokseen. Paneudumme koko rakentamisen prosessin ymmärtämiseen sekä käsityötaitojen, materiaalien ja yksityiskohtien hallitsemiseen.

Ainutlaatuisuus

Hallitsemme instrumenttimme sekä sovellamme ja improvisoimme kuten jazz-muusikot. Emme tukeudu valmiisiin metodeihin tai tyyleihin. Jokainen projekti on meille ainutlaatuinen, ja räätälöimme jokaiseen suunnittelutehtäväämme luovan ja joustavan ratkaisun.

Kokonaisuus

Haluamme luoda tasapainoisen ja kokonaisvaltaisen taideteoksen, hankkeen mittakaavasta riippumatta. Hankkeissamme parhaat arkkitehdit, sisustusarkkitehdit, muotoilijat, taiteilijat ja käsityöläiset luovat saumattomia kokonaisuuksia.

Yksinkertaista ja oivaltavaa

Olemme oppineet tunnistamaan vahvimmat ideamme, koska se ovat kokemuksemme mukaan usein myös kaikkein yksinkertaisimmat. Yksinkertaisen oivaltavan ratkaisun löytäminen vaatii problematiikan syvää ymmärrystä ja sen älykästä analysointia.

Palkinnot

JKMM on voittanut palkintoja yli 100 arkkitehtuurikilpailussa, mukaan lukien yli 50 voittoa. Toimisto on voittanut eniten kilpailuja Suomessa.

Projektejamme on ollut mukana lukuisissa näyttelyissä, kuten Venetsian Biennaali; GA International; Louisiana Museum of Modern Art; Museum of Finnish Architecture.

Kilpailut

2022

Vaasan Museonrannan arkkitehtuurikutsukilpailu, Vaasa, kunniamaininta ehdotukselle ’Lyhde’

Pasilan Keskitornialue, Helsinki, 1. sija

2021

Myyr Yorkin Sporttikortteli, Vantaa, 1. sija

Design University Shanghai Competition, China, Top 3 Finalist

International Competition for Shenzhen Antuo Hill Museums, Shenzhen China, Top 3 Finalist 

Jätkäsaaren terassitalo, Helsinki, kunniamaininta

Guoshen National Museum International Competition, Shenzhen China, Top 3 Finalist 

Sytytä Turku -kilpailu, jaettu 1. sija

Suvilahti Event Hub, Helsinki, kunniamaininta

Porin kampuksen kutsukilpailu, 1. sija

2020

East Helsinki Urban Centre, Helsinki, Purchase

Kontula Shopping Centre , Helsinki, Honorary Mention

New Faculty of Pharmacy, University of Ljubljana, Slovenia, 3. Prize

New Faculty of Mechanical Engineering, University of Ljubljana, Slovenia, Honorary Mention

2019

New National, National Museum of Finland, 1. Prize

Haapaniemenkatu 4 hybrid building, Helsinki, 2. Prize

Sepänkatu 1 Hybrid Block, 1. Prize

Projekt Albert, Tammisaari new art museum, Tammisaari, 1. Prize

Tapiola Culture Centre, Espoo, 2. Prize

2018                    

Finnish Pavilion, Expo 2020 Dubai, 1. Prize

2017                  

Haakoninlahti Residential Block, Helsinki, 1. Prize

Academy of Fine Arts Helsinki, Helsinki, 1. Prize

Finlandia Prize for Architecture 2017, Harald Herlin Learning Centre / NRT Architects in partnership with JKMM Interiors

Postipuisto Residential Block, 1. Prize

2016                 

Sipoonlahti School, Sipoo, Honorary Mention

2015

Think Corner, The University of Helsinki, 1. Prize

The Rigenerale Corviale, Rome, 3.Prize

2014

Tammela Football Stadium, Tampere, 1. Prize

Pohjola Old Headquarters, Helsinki, 1. Prize

Housing for Piippuranta, Jyväskylä, Honorary Mention

2013

Museum of Street Art in St Petersburg, 1. Prize

Mattilanniemi University Campus, Jyväskylä, 1. Prize

2012

Munkkiniemen puistotie 25, Helsinki, Honorary Mention

Zero-energy house, Hyvinkää housing fair, Hyvinkää, Honorary Mention

2011

OP Bank Headquarters, Helsinki, 1. Prize

Quarter 2018 in Töölönlahti, Helsinki, 2. Prize

City hybrid block, Lappeenranta, 1. Prize

Posco Pavilion, South Korea, 1. Prize

Äijälänranta highrise buildings, Jyväskylä, 1. Prize

2010

New Synergy Building for the Finnish Environment Institute in Viikki, Helsinki, 1. Prize

Kalasatama Day Care Center and School, Helsinki, 1. Prize

The Museum of the Second World War in Gdansk, Poland, Honorary Mention

Paul Stradins Hospital, Riga, Latvia, 1. Prize

Concept competition for long time homelessness, Helsinki, 1. Prize

2009

Koli National Park tourist and Information Center, Lieksa, 1. Prize

Kivääritehdas office district, Jyväskylä, 1. Prize

Porvoo City hall, Porvoo, 1.Prize

Tuira Housing – building for assisted living, Oulu, Honorary Mention

2008

Seinäjoki City Library, Seinäjoki, 1. Prize

Toukoranta Housing, Helsinki, 1. Prize

Puolarmaari Hospital, Espoo, Honorary Mention

Saariselkä Tourist Centre, Inari, Lapland, 1. Prize

Suurpelto Children`s House, Espoo, Honorary Mention

Shanghai Expo 2010 Finnish Pavilion, 1. Prize

Shanghai Expo 2010 Finnish pavilion, 3. Prize

Espoo centre and city hall, Espoo, Honorary Mention

2007

Laivaranta, Harbour pavilion, Hämeenlinna, 1. Prize

Saunalahti Children’s House, Espoo, 1. Prize

AS DnB Nord bank office building, Riga, Latvia, 3. Prize

Lindholm Triangle, apartment building, Espoo, Honorary Mention

Saunalahti School, Espoo, Design purchased by the client

Tikkurila Church, Vantaa, 3. Prize

2006

Spikeri, historical warehouse site, Riga, Latvia, Internat. Workshop, 3. Prize

Paul Stradins University Hospital, Riga, Latvia, Intern. Workshop, 1. Prize

Turku Castle Estate, harbour area, Turku, Honorary Mention

Skolas 17, apartment building, Riga, Latvia, 1 .Prize

Skarnu 11, apartment building, Riga, Latvia, 3. Prize

Art Center Arco, Madrid, Spain, Honorary Mention

2005

Kristiansand Konserthus, Kristiansand, Norway, Design purchased by the client

Chapel in Simonkenttä, Helsinki, Honorary Mention

2004

Terraced house in Viikki, ATT, Helsinki, 1. Prize

Vantaa Cultural Center, Vantaa, 1. Prize

Cultural Center in Hämeenlinna Verkatehdas Factory, 1. Prize

2003

Myllypuro Urban Center, Helsinki, 1. Prize

Funeral chapel at Helsinki Parish church area, 3. Prize

2002

Sampo Upper Secondary School, Tampere, Honorary Mention

Lohja Library, Helsinki, 2. Prize

ARMI Center, Helsinki, 1. Prize

2001

Meri-Matti School and Day Care Center, Helsinki, 1. Prize

Kerava Library, Design purchased by the client

2000

Viikki Center including church, service center and apartments for elderly people, Helsinki, 1. Prize

Day Care Center, Myllypuro, 1. Prize

Joensuu University Extension, Joensuu, 1. Prize

Oulu University Department of Architecture, Honorary Mention

1999

Kierikki Stone Age Center, Yli-Ii, Design purchased by the client

Aurinkolahti School, Helsinki, Design purchased by the client

Österbotten University, Vaasa, Honorary Mention

1998

Turku Central Library, Turku, 1. Prize

Hirssaari Master Plan, Kotka, Design purchased by the client

Kaikki kilpailut

Palkinnot

BIE Awards Expo 2020 Dubai, Silver Medal in Architecture & Landscape s/xs, Finland Pavilion

Vuoden 2021 Betonirakenne, Taideyliopiston Mylly

Vuoden 2021 valaistuskohde, sisävalaistussarja, Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri

2021 Arkkitehtuurin Finlandia -voittaja, Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri

2021 Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki, perustaja ja luova partneri Teemu Kurkela

WAF Awards 2021, Completed buildings: Civic & Community Category Winner, Kirkkonummi Library Fyyri

Mies van der Rohe Award 2022 nominees, Kirkkonummi Library Fyyri, K-Kampus and Akola Manor

Frame Awards 2021, Cultural Space of the Year nominee, Kirkkonummi Library Fyyri

The International Architecture Award 2021, Amos Rex

WAF Awards 2021, Completed buildings: Civic & Community, Shortlisted, Kirkkonummi Library Fyyri

WAF Awards 2021, Completed buildings: Health, Shortlisted, Hospital Nova

2021 Interior Design Competition IIDA, The Best, Kirkkonummi Library Fyyri

AIT-Award 2020 | Best in Interior and Architecture, 1st Prize Public/Culture category, Amos Rex

Mies van der Rohe Award 2022 nominees, K-Kampus and Akola Manor

Concrete Structure of 2020, Honorary Mention, Kirkkonummi Library

Finlandia Prize for Architecture 2020 nominee, Kalasatama Campus & K-Kampus

2020 Interior Design Competition IIDA, Best of Competition, Amos Rex

Frame Award 2019, Amos Rex in Learning Space of the Year category

Interior Architect of the Year, Finnish Designer Award ’19, the Finnish Association of Designers Ornamo, Paula Salonen

Interior Design’s Best of Year 2019 Award, Honoree, Amos Rex

New into Old Awards 2019, The Architectural Review, Shortlist, Amos Rex

Dezeen Awards 2019, Cultural building, Longlisted, Amos Rex

WAF Awards 2019, Completed buildings – Culture, Shortlisted, Amos Rex

Mies van der Rohe Award 2019 nominees: Amos Rex; Think Corner; Paul Stradins University Hospital

Concrete Structure of 2018, Amos Rex

Rose for Building 2018, Amos Rex

RIL Award 2018, Amos Rex

European Copper in Architecture Awards 18, Commended project, Lahti Travel Centre

Finlandia Prize for Architecture 2018 -nominee, Think Corner and Amos Rex

Rose for Building 2017 nominee, Bysa & Sandis Ltds.

Mies van der Rohe Award 2017 nominee, OP Bank Headquarter

Hurraa! 2016 Award, The New Harald Herlin Learning Centre

Finnish Glass Structure Award 2016, OP Bank Headquarters

Rose for Building 2015, OP Bank Headquarters

Steel Structure 2015, OP Bank Headquarters

Finlandia Prize for Architecture 2015 nominee, OP Bank Headquarters

Tekla Global BIM Awards –award 2014, Total Bim -category, OP Bank Headquarters

Finlandia Prize for Architecture 2014 -nominee, Seinäjoki Library

Interior Architect of the Year, Finnish Designer Award ’13, the Finnish Association of Designers Ornamo, Päivi Meuronen

Finnish State Award of Design 2013, Päivi Meuronen and Aimo Katajamäki

Mies van der Rohe Award 2013 nominee, Seinäjoki Library

Concrete Structure of 2012, Seinäjoki Library

Lighting project of the year 2011, exterior, Saunalahti Children’s House

Shanghai Expo 2010, best pavilion design and architecture, category B, BIE (Bureau International des Expositions)

Mies van der Rohe Award 2009 nominee, Turku Library

Forum AID-Award 2008 nominee, Verkatehdas – Architecture-category, finalist

Forum AID-Award 2008 nominee, Verkatehdas – Interior-category, finalist

Finnish State Award of Architecture 2007

Steel Structure of 2007, Verkatehdas Cultural Center

Glass Structure of 2007, Verkatehdas Cultural Center

Concrete Structure of 2007, Turku City Library

Mies van der Rohe Award 2007 nominee, Viikki Church

Frame The Great Indoors Award 2007 nominee, Viikki Church – Serve & Facilitate-category

Chicago Athenaeum 2006, International Architecture Award, Viikki Church, 2006

Pietilä Award, 2006

Wood Award 2006 nominee, Viikki Church

Kaikki palkinnot

Mediassa

Lisää