SKiB-kampus ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi 2026
Olemme iloisia voidessamme kertoa, että JKMM Arkkitehtien suunnittelema SKiB-kampus Porissa on valittu Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 2026 neljän finalistin joukkoon. Arkkitehtuurin Finlandia on Suomen arvostetuin arkkitehtuuripalkinto.
Porin ruotsinkielisen kulttuurisäätiön käynnistämä SKiB-kampus yhdistää uuden Kulturhuset Fiinin kahteen huolellisesti peruskorjattuun rakennukseen: 1960-luvun punatiiliseen kouluun ja 1930-luvun Rosa Husetiin. Yhdessä ne muodostavat Porin keskustaan elävän kulttuurin ja oppimisen keskittymän, jossa eri-ikäisten koululaisten arki ja ympäröivän yhteiskunnan kulttuuritoiminta lomittuvat toisiinsa.
Esiraati kiitti suunnittelun ja toteutuksen korkeaa laatua sekä eri-ikäisten rakennusten ja toimintojen muodostamaa kokonaisuutta. Erityisesti raati nosti esiin kampuksen kyvyn yhdistää koululaisten arki ja ympäröivän yhteiskunnan kulttuuritoiminta eläväksi ja moniääniseksi ympäristöksi.
”Korttelin syvintä antia on toimintojen muodostama kokonaisuus: rakennuksessa tuntee olevansa osa jotakin laajempaa, ja siellä kasvaa niin kävijänä kuin koululaisena osaksi moniäänistä yhteiskuntaa”, esiraati toteaa.
SKiB-kampuksen lisäksi vuoden 2026 finalisteiksi valittiin Avarrus Arkkitehtien suunnittelema asuintalo Helsingin Muurarimestari, Mer Arkkitehtien ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallin suunnittelemat Kuusijärven savusaunat Vantaalla sekä Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien suunnittelema The Lost Shtetl -museo Liettuassa. Museohanke toteutettiin yhteistyössä paikallisen Studija 2A kanssa.
Finalistikohteet valittiin avoimella haulla saatujen ehdotusten joukosta. Valinnan teki Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) hallituksen nimeämä esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna arkkitehtuurin historian ja restauroinnin professori, arkkitehti Panu Savolainen (raadin puheenjohtaja), arkkitehti ja työelämäprofessori Anssi Lassila, kestävän asuntosuunnittelun professori, arkkitehti Sofie Pelsmakers sekä arkkitehti Miia-Liina Tommila.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajan valitsee tänä vuonna eurooppalaiseen filosofiaan ja aatehistoriaan erikoistunut tutkija ja tietokirjailija Timo Miettinen, joka tunnetaan myös aktiivisena eurooppalaisen politiikan kommentaattorina. Voittaja julkistetaan 5. lokakuuta.
SKiB-kampuksen on suunnitellut JKMM Arkkitehdit. Suunnittelun avainhenkilöitä olivat arkkitehdit SAFA Samuli Miettinen (pääsuunnittelija), Asmo Jaaksi, Teemu Kurkela, Juha Mäki-Jyllilä, Susanna Elmnäinen ja Katariina Knuuti (projektiarkkitehdit) sekä sisustusarkkitehti Sanna von Bruun.
SKiB-kampus on jo 11. JKMM Arkkitehtien suunnittelema kohde, joka on valittu Arkkitehtuurin Finlandia -finalistiksi. Vuodesta 2014 myönnetty Suomen arvostetuin arkkitehtuuripalkinto jaetaan tänä vuonna 13. kerran.
Lämpimät onnittelut suunnittelutiimillemme, tilaajallemme ja kaikille SKiB-kampuksen toteuttamiseen osallistuneille – sekä muille finalistitoimistoille Avarrus Arkkitehdeille, Mer Arkkitehdeille, Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallille ja Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdeille!